sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Mustikkatäytekakku Suomen itsenäisyydelle


Pian vietämme taas Suomen itsenäisyyspäivää linnanjuhlineen. Tämän kunniaksi valmistin tämän mustikkatäytekakun. Ideana oli tietenkin saada kakkuun Suomen värit, sininen ja valkoinen ja mikä onkaan parempi tapa saada sinistä, kuin mustikasta. Kakku on melko yksinkertainen, mutta herkullinen eikä liian makea. Mites te vietätte itsenäisyyspäivää ? Mitä teillä syödään ?

Pohja (noin 20 cm läpimitta)
4 munaa                                     
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Voitele kakkuvuoka ja jauhota se.

2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

3. Sihtaa vehnäjauho ja leivinjauhe munavaahtoon ja kääntele varovasti spatulalla, kunnes seos on tasaista.

4. Kaada seos kakkuvuokaan ja paista uunissa 170 °C :ssa noin 30 minuuttia.

5. Anna jäähtyä ja ota pohja ulos vuoasta. Leikkaa pohja leveyssuunnassa kolmeen osaan.

Kostutukseen
maitoa

Täyte
3 dl kuohukermaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g tuorejuustoa
n. 200 g mustikoita + 2 rkl sokeria+ 2 rkl vettä
3 liivatelehteä

1. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Lisää lopuksi sokerit ja tuorejuusto ja vatkaa vielä jonkin verran.

2. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään.

3. Laita mustikat, vesi ja sokeri pieneen kattilaan. Keitä niitä muutaman minuutin ajan ja murskaa samalla mustikat haarukalla. Ota poid liedeltä. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liouta ne mustikkaseokseen. Anna jäähtyä hieman ja kaada sitten nauhana kermaseokseen koko ajan sekoittaen. Laita jääkaappiin hyytymään.

4. Laita kakkulautaselle kakkupohjan ensimmäinen kerros, kastele se kaikkialta maidolla ja laita kerros täytettä päälle. Laita täytteen päälle seuraava pohjakerros, kastele sekin ja levitä täytettä päälle. Aseta viimeinen kakkupohja kakun päälle ja kastele sekin. Laita jääkaappiin hieman jäähtymään.

Koristelu
kermavaahtoa
mustikoita
2 rkl hyytelösokeria
1 dl vettä

1. Koristele kakku kermavaahdolla ja asteta kakun päälle mustikoita.

2. Keitä vettä ja hyytelösokeria pari minuuttia ja anna jäähtyä jonkin aikaa. Kaada sitten pikkuhiljaa lientä mustikoiden päälle kiillettä antamaan. Säilytä kakkua jääkaapissa.