torstai 25. heinäkuuta 2013

Mansikka-raparperipiirakka




Lomailu on ohi minun osaltani ja koulutyöt vievät taas kaiken ajan. Blogin ja töiden yhteensovittaminen ei ole aina helppoa, mutta tästä on tulossa minulle hyvin rakas harrastus, josta en ole valmis luopumaan. Kun blogin aloitin, en tiennyt, että se vaatisi näin paljon työtä : reseptien kehittäminen, niiden kokeilu, valokuvaaminen ja kaikki siihen liittyvä rumba ja artkkelin kirjoittaminen ovat aikaavievää hommaa. Tämän lisäksi, minulla on ruokablogi myös ranskan-kielellä. Mutta reseptien jakaminen on ollut hyvin antoisaa, varsinkin, kun joku on kokeillut reseptiäni ja on pitänyt siitä. Tällä linjalla siis jatketaan J
Tänään ehdotan teille tällaista perus raparperi-mansikka-piirakkaa kotipuutarhamme antimista. Taikinan tein itse, mutta voit tosiaan ostaa jo valmiiksi tehdyn piirakkapohjan…lopputulos on sama. Nopeaa ja hyvää !

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
100 g kylmää voita
3 tl vettä
1 kananmuna (+ 1 voiteluun)
½ dl jauhosokeria

1. Nypi jauhot ja sokeri kylmän voin joukkoon. Lisää muna ja vesi (kylmää) ja sekoita tasaiseksi. Tee taikinasta pallo ja kääri se muovikelmuun. Laita jääkaappiin lepäämään ½-1 tunniksi.

2. Ota taikina ulos jääkaapista ja levitä se kaulimen avulla muutaman mm paksuiseksi levyksi. Jätä osa taikinasta sivuun päälle tulevan ristikon valmistamiseksi. Nosta levy voideltuun piirakkavuokaan ja leikkaa pois ylimenevä taikina. Levitä ristikkoa varten oleva taikina ja leikkaa siitä taikinapyörällä muutama piirakkavuoan pituinen suikale. Täytä piirakkapohja ja levitä suikaleet ristiin täytteen päälle ja tiputa reunat suikaleiden päälle. Voitele vatkatulla kananmunalla ja ripottele pinnalle kidesokeria.  

3. Paista 180 °C :ssa uunissa noin 40 minuuttia.

Täyte :
200 g mansikoita
4 raparperinvartta
1 dl sokeria
1 tl perunajauhoja

1. Pilko mansikat ja raparperit ja sekoita kulhossa sokerin ja perunajauhojen kera. Perunajauhojen rooli on imeä liikaneste itseensä ja näin taikina ei jää liian kosteaksi.

2. Aseta täyte tasaisesti pohjan päälle piirakkavuokaan.

2 kommenttia:

  1. on nom nom.. simppeli mutta hyvää.. ainiin..pieni vinkki, jos käytät tomusokeria niin perunajauhon voi jättää pois? :D

    VastaaPoista
  2. Ihan tosi? Kiitos vinkistä...tota en tiennytkään. Hyvä saada ammattilaisen vinkkejä :) Joo, hyvää oli..tykkään erityisesti siitä pienestä kirpeydestä mitä tosta raparperistä tulee.

    VastaaPoista