tiistai 20. elokuuta 2013

Parempi tapa syödä punaherukkaa


Punaherukkakausi alkaa pikkuhiljaa olla loppupuolella. Saimme ystävältämme ison kasan punaherukoita ja piti keksiä jotain niiden hyödyntämiseksi. Näistä voi valmistaa mainiota mehua esimerkiksi, mutta meillä ei paljon mehua juoda. Rakastan syödä punaherukoita, mutta niitä ei voi niiden happamuuden vuoksi syödä suuria määriä kerrallaan. Tein niistä siis tällaisia marjahyytelöitä. Hyytelön makeus toimii hyvänä vastapainona marjojen happamuudelle. Liivatelehtien oikea annostus on tärkeää, sillä hyytelön kuuluu olla tarpeeksi kiinteä että pysyy kasassa, mutta ei liian kovaa (ellei sitten tykkää kovasta hyytelöstä). Voisin sanoa, että kyse on melko kevyestä jälkiruoasta J

Noin 3 annosta (riippuu annosten koosta)
200 g punaherukoita
6 dl punaista marjamehua
5 liivatelehteä
1/5 dl sokeria

1. Pese punaherukat. Irrota niistä varret ja laita marjat sivuun.

2. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

3. Keitä sillä aikaa mehu. Lisää sokeri mehuun, anna liueta ja ota pois liedeltä.

4. Purista liivatelehdistä pois ylimääräinen vesi ja liouta ne kuumaan mehuun.

5. Anna jäähtyä (laita jääkaappiin, jos haluat nopeuttaa prosessia) ja kun paksunee hieman, lisää marjat. Marjat lisätään vasta tässä vaiheessa, sillä jos lisäät ne kun mehu on ihan löysää, ne uppoavat kaikki pohjaan.

6. Annostele mehu annosastioihin ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.

7. Kun haluat kääntää annokset lautaselle, upota annosmaljojen reunat kuumaan veteen muutamaksi sekunniksi, tämä helpottaa niiden irtoamista reunoista.



2 kommenttia: