torstai 21. marraskuuta 2013

Mandariini-macarons


Nämä ihanant leivokset ovat pyörineet mielessäni jo jonkin aikaa ja mietin, että nyt on aika niitä taas laittaa. Viime kerralla ne onnistuivat erittäin hyvin, joten suhtauduin positiivisesti niiden onnistumiseen tälläkin kerralla. Se ei kuitenkaan ollut ihan niin helppoa, ensimmäinen satsi ei onnistunut sillä se oli liian kovaa eikä levinnyt kunnolla pellillä. Toisella kertaa sitten otin isommat kananmunat ja se onnistui. Nämä ovat kyllä aika herkkiä, mutta kerran kun on oppinut millaiselta taikinan kuuluu näyttää, sen pitäisi onnistua. Tällä kertaa valmistin mandariinin-makuisia macaronseja, mutta sinulla on tuhansia eri makuvaihtoehtoja näille.
Haluaisin myös kiittää uusia lukijoitani…tervetuloa mukaan J

Noin 30 macaronsia
150 g mantelijauhetta
180 g jauhosokeria
3 munanvalkuaista (huoneenlämpöisiä)
75 g sokeria
hyppysellinen suolaa
elintarvikeväriä

1. Siivilöi jauhosokeri ja jauhettu manteli yhteiseen kulhoon. Sekoita keskenään.

2. Riko huoneenlämpöiset munan valkuaiset erittäin puhtaaseen metallikulhoon ja lisää mukaan sokeri ja suola. Vatkaa, kunnes saat kovan vaahdon.

3. Lisää jauhosokeri-mantelijauhe munavaahdon joukkoon kahdessa erässä. Sekoita nämä varovasti keskenään spatulan avulla reunoja pitkin nostellen. Lisää myös elintarvikeväri (eli hyppysellinen oranssia jauhoväriä minun macaronseissa) Sekoita, kunnes seos on tasaista, mutta varo sekoittamasta liikaa.

4. Laita seos pursotuspussiin ja muodosta sen avulla pieniä ympyröitä pellille leivinpaperin (tai silikonimaton) päälle. Jätä tarpeeksi leviämistilaa jokaisen macarons-kuoren väliin. Kolauta muutaman kerran peltiä pöydän reunaan ilmakuplien välttämisesksi.

5. Anna kuorten seistä pellillä pöydällä noin 30 minuuttia tai siihen asti, kunnes niiden pinta kuivuu. Tämä on erittäin tärkeä etappi ja sitä ei saa missään nimessä väheksyä.

6. Paista sitten kuoria 145°C :ssa uunin alaosassa noin 15 minuuttia (parempi ylipaistaa kuin alipaistaa). Ne ovat valmiita silloin kun ne on helposti irrotettavissa leivinpaperista.

7. Täytä keksit ja jätä jääkaappiin yön yli…älä anna houkutuksen voittaa…ne ovat parempia seuraavana päivänä J

Mandariini-täyte
1 ½ vettä
1 ½  puristettua mandariinin mehua
2 dl sokeria
4 keltuaista
3 rkl maissitärkkelystä (Maizenaa)
60 g voita (huoneenlämpöinen)

1. Sekoita kaikki aineet kattilassa keskenään voita lukuunottamatta.

2. Keitä seosta hiljalleen koko ajan sekoittaen, kunnes siitä tulee paksua.

3. Siirrä kattila sivuun ja lisää paloiteltu voi.

4. Laita jäähtymään erilliseen astiaan.

5. Täytä sitten pursotuspussi seoksella ja pursota nokare puolille macarons-kuorille ja kiinnitää sitten toiset puolet kiinni.




3 kommenttia:

  1. Ihan täydellisen näköisiä ja kiva täytekin.:) Olen kerran kokeillut macaronsien tekoa, eikä ne ihan täysin onnistuneet. Mielessä on kyllä ottaa vähän revanssia.:)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos :) ei kannata menettää toivoa...macaronsien onnistuminen on vähän onnestakin kiinni. Harvoin kellään onnistuukaan ensimmäisestä kerrasta.

    VastaaPoista
  3. Moikka! Monessa reseptissä mua on jäänyt mietityttämään mitä tarkoittaa jauhosokeri? IHANIA reseptejä ja laadukkaita kuvia, kiva blogi ! :)
    -julia

    VastaaPoista