keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Hunajaista lohta viherpapupedillä ja kaunista talvipäivää



Tänään minulla oli vapaapäivä ja otin siitä kaiken irti. Aurinko paistoi niin ihanasti ettei pakkanen haitannut ollenkaan. En yleensä tykkää kävellä metässä, mutta tänään oli niin ihanan valoisaa, että en voinut vastustaa kiusausta. Otin teille muutaman kuvan pienestä kävelyretkestäni. Minä olen ehdottomasti kesän lapsi…koko talven ajan on sellainen olo kuin olisi jossain horroksessa ja vasta kun aurinko alkaa paistaa, tuntee että elää. Tälläisellä ilmalla ei huvita olla koko päivää lukittuna keittiössä, joten ehdotan teille tällaista nopeaa, hyvää ja terveellistä reseptiä.

4 annosta

4 lohipalaa
hunajaa
suola, pippuri
vaaleita seesaminsiemeniä
öljyä
pussi tuoreita vihreitä papuja (noin 3 kourallista)
1 punasipuli

1. Leikkaa pavuista päät pois. Kiehauta kattilassa noin 1½ litraa suola-vettä. Kun vesi kiehumaan, lisää pavut. Anna kiehua, kunnes pavut pehmenevät (ilman kantta), eli noin 10 minuuttia. Ota ne sitten ulos ja kaada kylmää vettä päälle kypsymisprosessin pysäyttämiseksi.

2. Hienonna sipuli ja laita se keskikuumaan pannuun paistumaan (lisää pannuun myös öljyä). Paista noin minuutin ja lisää pannuun myös keitetyt pavut. Suolaa ja pippuroi makusi mukaan. Anna ruskistua muutaman minuutin ajan ja ota sitten pannu pois liedeltä.

3. Valmista kala. Ripottele kalapalojen päälle molemminpuolin suolaa ja pippuria. Sivele palojen päälle hunajaa tasaiseksi kerrokseksi. Paista niitä sitten keskilämmöllä noin pari-kolme minuuttia molemminpuolin, niin, että pinta saa hienon karamellisoidun värin. Ripottele lopuksi kalapalojen pinnalle seesaminsiemeniä (paahdettuja tai ei). Tarjoa kala viherpapujen kera.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti