lauantai 2. maaliskuuta 2013

Nuudelihullun kananuudelit



Pasta on hyvää kaikissa muodoissa…ja yleensä, mitä rasvaisempaa ja epäterveellisempää, sen parempaa. Mutta mikään ei voita pastaa, jossa on aasialaisia aromeja ! Teen näitä nuudeleita melko usein ja yritän uskotella itselleni, että kyse on melko terveellisestä ateriasta lisäämällä niihin paljon vihanneksia. Tästä reseptistä on melko helppo tehdä erilaisia versioita, esimerkiksi käyttämällä eri lihaa tai eri vihanneksia. Minua on aina hämmästyttänyt kiinalaisten ravintoloiden ihanan murea liha ja en luovuttanut ennen kuin onnistuin vihdoin löytämään netistä vastauksen tähän salaisuuteen. Jotkut alalla työskennelleet suosittelevat ruokassoodan käyttöä ja toiset taas suosittelevat maissijauhoja. Itse käytin tuota viimeistä. Salaisuus piilee siinä, että maissijauho peittää lihan pinnan ja estää näin lihan nesteiden ulospääsyn. Täytyy myös muistaa, että liha on leikattava melko ohuiksi viipaleiki. Ihan tarpeeksi mureaa tuli minun kanastani, mutta ei kuitenkaan ihan vielä kiinalaisten ravintoloiden luokkaa. Mutta minä jatkan tutkimuksia ja kertokaa ihmeessä, jos tiedätte muita niksejä.

n. 4-5 :lle henkilölle
200 g munanuudeleita
400 g kanasuikaleita
3 rkl maissijauhoja
3-4 rkl soijakastiketta
öljyä
½ punaista paprikaa
½ keltaista paprikaa
2 porkkanaa
pieni chili
4 kevätsipulia
1 valkosipulinkynsi
1 tl seesamiöljyä (vapaaehtoinen)

1.  Sekoita lihasuikaleet kulhossa maissijauhojen ja 1 rkl soijakastikkeen kanssa ja anna marinoitua n. 30 min. Sillä aikaa voit hienontaa sipulit, valkosipuli ja chili sekä paloitella vihannekset haluamasi kokoisiksi.
2. Keitä nuudelit suolavedessä muutaman minuutin niin, että ne ovat n. 1 min vailla kypsiä (eli melkein kypsiksi). Valuta vesi pois, kaada kylmää vettä päälle kypsymisprosessin lakkauttamiseksi ja valuta ne.
3. Ruskista kuumassa pannussa nopeasti liha ja siirrä se sitten sivuun. Paista sitten vihanneksia, kunnes alkavat pehmetä. Lisää joukkoon myös sipulit, valkosipuli ja chili (vapaaehtoinen) ja paista vielä hetken. Kaada joukkoon myös lihapalat ja nuudelit. Lisää soijakastiketta makusi mukaan (itse lisäsin n. 3 rkl). Paista vielä pari minuuttia.
4. Siirrä sivuun ja laita joukkoon hieman seesamiöljyä tuomaan lisä-aromia.


5 kommenttia:

  1. Mun tietääkseni ruokasooda pitää maustaa kanaan ja jättää sen jääkaappiin yön yli tai vähintään 3 tuntia. Seuraavana päivänä tai 3 tunnin jälkeen keität kanat kiehuvaan veteen melko tai ihan kypsäksi, valuta vesi pois ja kanat on valmis menemään nuudelin ja vihanneksien sekaan. Onnea!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tiedosta :) pitääkin seuraavalla kerralla kokeilla tota sun tapaas!

    VastaaPoista
  3. Osaatko muuten sanoo miten paljon sitä ruokasoodaa pitäis laitaa siihen marinadiin (esim jos on 500 g kanaa)? Ja pitääkö laittaa myös vähän vettä tai esim soijakastiketta siihen marinadiin?

    VastaaPoista
  4. Jos on 500g kanaa niin 1 - 2 tl. Ei kannata laittaa liikaa, muuten lihasta tulee kitkerä maku. Suolaa ja pippuria voi laittaa hieman jotta siihen lihaan tulee makua. Lihan täytyy esikypsentää kiehuvassa vedessä,joten jos marinoit soijakastikkeella niin se maku haihtuu pois. Suosittelen maustaa soijakastikkeella vasta silloin kun wokkaat/paistat. Toivottavasti onnistut ja muista ottaa kuvia.. =D

    VastaaPoista
  5. Thänksss :) hyvä tietää..ens kerral kokelen tota sun tekniikkaas (ja otan tietenkin kuvia) :)

    VastaaPoista